Kiuchi Hitachino Nest Espresso Stout

Kiuchi Hitachino Nest Espresso Stout

7,0%
16.2.2017

Japani, tuo kaukainen maa, jossa waifut ovat kaksiulotteisia ja tulevaisuuden teknologia on nykypäivää. Tuosta eksoottisesta valtakunnasta tulee myös tämäkertainen olut. Kyseessä on itselleni ensimmäinen japanilainen olut, ja taitaapa samalla olla myös ensimmäinen kahvistout. Tottahan toki jonkinasteinen kahvisuus on havaittavissa suuressa osassa imperial stouteja, mutta Hitachino Nestin valmistukseen on oikeasti käytetty kahvipapuja, ja voi pojat kuinka hyvin Kiuchin pojat ja tytöt ovatkaan tässä onnistuneet! Helvetin hyvä olut on kyseessä, ei tässä oikein muuta voi sanoa. Tämä on taas yksi niitä oluita, joita juodessa ei voi kuin olla tyytyväinen siitä, että jotenkin on päädytty olutharrastuksen pariin. Kahvi maistuu omaan makuun juuri oikealla tavalla, espresson kitkeryydestä tai karvaudesta ei ole tietoakaan. Allekirjoittaneen nenä voisi vannoa, että tuoksussa oli soijakastiketta, mutta maussa se ei ilmene. Pullokin on ulkonäöltään hemmetin hieno, menee itselläni kyllä taistelemaan mitalisijoista. Hieno olut!

Arvosana: 94/100
Samantyylisiä oluita